Vihreä politiikka
Vihreät muuttavat maailmaa, jotta elämä maapallolla voi kukoistaa
Vihreiden pääteemat hyvinvointialueen kehittämiseksi
Sujuva hoitoonpääsy
Hyvinvointialueemme asukkaiden keskeisimpiä huolia on lääkäriin pääsyn vaikeus. Aikoja on vaikea saada ja ajanvaruksen takaisinsoittojärjestelmässä on ollut luvattoman pitkiä viiveitä. Tämä aivan perusasia on ratkaistava kestävästi kuntoon. Oikea-aikainen hoitoonpääsy on sekä inhimillisesti tärkeää, että taloudellisesti järkevää. Pitkittyvät ja pahenevat tilanteet aiheuttavat turhaa kärsimystä ja hoidetaan kalliimmin. Tarvitsemme lisäresurssia hoitojonojen purkamiseen.
Työpaikka, josta on helppo puhua hyvää
Osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö on hyvinvointialueemme tärkein pääoma. Henkilöstöpolitiikkaan kannattaa panostaa, mikäli aiomme selvitä kovassa valtakunnallisessa kilpailussa sote-osaajista. Keusote haluaa olla työpaikka, josta on helppo puhua hyvää. Hyvinvointialueellamme tehdäänkin systemaattista työtä työntekijöidemme veto- ja pitovoiman parantamiseksi. On huolehdittava erityisesti siitä, että työolot ja kehittymisen mahdollisuudet ovat kilpailukykyisen palkan lisäksi kohdallaan. Työn kuorma ei saa muodostua kenellekään liian suureksi.
Palveluiden uudistaminen & integraatio
Niin taloustilanne, väestön ikääntyminen kuin henkilöstön saatavuuskin haastavat meidät kehittämään palveluitamme yhä vaikuttavimmiksi. Vähemmällä pitää pystyä tarjoamaan jatkossa enemmän, laadusta ja saavutettavuudesta tinkimättä. On luotava koko hyvinvointialuettamme parhaalla mahdollisella tavalla palveleva kokonaisuus, jossa omahoito, lähipalvelut, etäpalvelut sekä liikkuvat palvelut toimivat saumattomasti yhteen samalla kun tieto liikkuu sujuvasti sinne minne pitääkin. Sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välistä integraatiota tulee kehittää määrätietoisesti. Palveluiden painopistettä tulee siirtää ennaltaehkäisyyn ja perusterveydenhuoltoon.
Ennaltaehkäisyyn ja perusterveydenhuoltoon panostaminen
Ihmisten terveydellisiin ja sosiaalisiin haasteisiin pitää puuttua varhaisessa vaiheessa. Ennaltaehkäisevä työ on investointi tulevaisuuteen ja sen rahoitus on turvattava
pitkäjänteisesti. Se on inhimillisyyden lisäksi kestävää talouspolitiikkaa. Kun ongelmat eivät kriisiydy tai sairaudet vaikeudu, säästämme raskaampien palveluiden ja erikoissairaanhoidon kustannuksissa. Vaikuttavat ja kustannustehokkaat ennaltaehkäisevät toimintamallit on vakinaistettava osaksi hyvinvointialueen palveluita. Viisasta varautumista ja turvallisuutta luodaan myös laadukkailla pelastuspalveluilla.
Vihreät arvot

Kestävä maailma
Ratkaisemme ilmastokriisin ja puolustamme luontoa ja eläimiä. Teemme taloudesta reilun ja kestävän. Ihmiset ovat yhteisen maailman kansalaisia.

Jokaiselle hyvä elämä
Perus- ja ihmisoikeudet ovat ihmiskäsityksemme perusta. Koulutus ja sivistys ovat yhteiskunnan järki ja sydän. Me emme päästä ketään putoamaan. Jokaiselle vapaus elää haluamallaan tavalla, kunhan ei rajoita toisten oikeutta samaan.

Demokratia kaiken perustana
Vahvistamme vapaata, avointa ja demokraattista yhteiskuntaa. Vihreät on avoimuuteen ja yhdenvertaisuuteen perustuva yhteiskunnallinen liike.

Huominen rakennetaan yhdessä
Suomen kestävä tulevaisuus rakennetaan hyvällä yhteistyöllä. Tarvitsemme kansainvälistä yhteistyötä enemmän kuin koskaan selättääksemme ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden kriisit.
